perjantai, 1. kesäkuu 2007

Maapallon käsikirja pakkareille

"Yhdestoista luku, jossa tarinan sankari lähtee"


Tyhjää. Hopeisen pilvilakanan ja taivaan muodostama raja roihuaa pinkeissä liekeissä. Yksinäisen tähden valaiseman unimaailman rauhaa repii SAS:n omistama valkoinen metallilintu. Vain muovinen portti erottaa koneessa istuvan rimppakinttuisen nuoren miehen hattarapintaisesta sairaan kauniista maailmasta – epätodellisesta puuterista, jonka koostumus tulee aina olemaan liian harvaa laihimmista laihimmillekkin. Viileään plexiin höyrystyy ympyrä tarinan sankarin suurehkosta tuulenhalkaisijasta virtaavasta hiilidioksidista. Niin kuin oksidikin, ei varjoja pakeneva pakkaaja ikinä sopeudu elämään ikkunan takana. Koneen syöksyessä pilvien läpi yön maalaa musta, maa Helsingissä täyttyy tulikärpäsistä.

University Hallin Tower-building kohoaa kukkulan päällä kaupungin korkeimmalle ylettäväksi elementiksi. Kukkulan rinteessä poimuilevaa tietä pitkin laskeutuu omituisen hiustyylin omaava räkönokka longboardillaan – pojalla on selässään aikaisemmasta poiketen epätavallisen suuri reppu, mutta laihoja hartioita näyttää painavan jokin muukin. Haikeus on se tunne, josta pojan kasvoille piirtynyt ilme tavallisesti viestii. Pakkaamisen kaksiteräisen miekan petollinen pää heilahtelee rohkeasydämen rinnalla. Lähtemisen paha kaksoisveli, luopuminen hapuilee jo pakkaajan aatamin omenaa laihoilla, niljakkailla sormillaan. Ihmiskuntaa aikojen alusta ruoskinut jäähyväiskulttuuri kertoo kahdella raajalla liikkuvan heimomme tarpeesta etsiä elämisen tunnetta myös kaukaa kipukynnyksen tuolta puolen. Taivas Cardiffin yläpuolella itkee ensimmäisenä.

”Show must go on”, toteavat pakkaajan sielunkumppanit, elämän makeat nektarit, pakkarittaret Lontoossa – yhden matkan päässä hekin. Pakkaaja imee heistä voimaa, ikkunan sulkeutuessa aukeaa jossain muualla toinen. Pakkarittarien sydäntä puristava kauneus muistuttaa myös saarivaltion ulkopuolisen maailman hyvistä puolista. Australia jo mielessään pakkaaja lainaa erään hyvän ystävänsä kerran Apulannan Toni Virtasen lainatusta lyriikasta lainaamaa lausetta mielessään: ”tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista, jonka raajat kuolleet on, tän täytyy mennä näin”.

perjantai, 11. toukokuu 2007

Maapallon käsikirja pakkareille

Kymmenes luku, jossa pakkaajan askel muuttuu kepeästä raskaaksi ja takaisin.

 

Lokki vinkaisee jossain merellä, rikkoo Bangorin satamaan laskeutuneen täydellisen hiljaisuuden. Parin sadan metrin päässä lipuvan pikkupurkin kannella joku polttaa tupakkaa. Tulipään hehku ei riitä rikkomaan Pohjois-Walesin meri-ilman kovettaman pakkaajan verkkokalvoille muodostunutta kykyä nähdä pimeässä. Mies on kuin Kruppin teräs.

Pakkaaja on saapunut Lohikäärme-lippuaan ylpeänä kantavan valtion pohjoisosiin yhdestä ainoasta syystä. Cardiffin urbaani kaupunkielämä on kaikessa hektisyydessään ajanut pakkaajan sivuraiteille. Pakkaaja luulee löytävänsä itsensä maailmalta, mutta kaupungissa hurvittelu puskee usein tuon äärimmäisen tehtävän sankarimme mielestä. Näinä hetkinä pakkaaja selaa sääntökirjaansa aina sääntöön 46 asti ja poimii sieltä totuuden siemenen. Seuraavana askeleenaan tuulenpesä vierittää pitkää luihua sormeaan kartalla - vuorta etsien.

Tupakoivan miehen purtelo liukuu lähemmäs. Nyt se on jo tunnistettavissa, kyläpahasen satamavartija. Mies ja meri, miettii pakkaaja, tuo neonvalojen kyllästämä. Tuulenpesää pitkän hoikan vartensa päällä kantava poikanen tuntee kateuden piston sydämessään, tuossa suuressa ja lämpimässä. Ihminen syntyy rääkyen ja kuolee peläten, siinä välissä hän etsii rauhaa. Pakkaaja tekee sopimuksen itsensä kanssa: jos onnellisuus ei löydy valitulta suunnalta, tuulenpesä ryhtyy sataman vartijaksi, lipsuttelee valonsäteiden läpäisemättömässä yössä pienellä perämoottorillaan, kuuntelee aaltojen hiljaista laulua ja ottaa lunkisti. Vielä pakkaaja ei siihen ole kuitenkaan valmis, hän on jo lähempänä rauhaa.

Mt. Snowdonin huippu piilottelee pilvien takana. Saarivaltion korkeimman järkäleen yläruumis tietää mitä tapahtuman pitää, on peloissaan, tuntee jo varpaillaan pakkaajan hitaan, mutta määrätietoisen etenemisen. Tuuma tuumalta tarinan sankari, nyöritetty tuulenpesä edellään, työntyy korkeammalle ja korkeammalle. Eteläisessä opinahjossaan loppuesseensä jo paukuttanut honkkeli ei katso enää alas, Llanberiksen pikkutaajama kylpee polttavan kuumassa auringossa. Kellon lähestyessä puoltapäivää paikalliset lapsiperheet vaeltavat kohti viereisen vuoristojärven vilvoittavia tuulia, mutta pakkaaja on nyt yksin, on vain vuori ja pakkaaja.

Aurinko paahtaa pakkaajan niskaa, hän visualisoi yläpuolellaan lentävät lokit verenhimoisiksi korppikotkiksi. Sotamies Malmberg ei anna periksi. Huippu on jo lähellä, minua ette saa!

Viimeiset metrit ovat tuskaisimmat, maitohappo polttaa lihaksissa, alle jää kilometrin verran pudotusta, pakkaaja on vuorikauris. Ja nyt, tarinamme Bambi on huipulla - siellä tuulee. Hän levittää vaalean lerppuleipänsä päälle valtamerissä vapaana kasvanutta vedenelävää - tonnikala on aina ollut pakkaajan ystävä kätevän pakkauksensa takia. Kuivaa ehtoollistaan nieleskellessään hän hymyilee, tuulenpesä juhlii tuulessa.

 

Pakkikuvia lisätty osoitteeseen pakkaaja.kuvablogi.com

keskiviikko, 11. huhtikuu 2007

Maapallon käsikirja pakkareille

 

"Yhdeksäs luku, jossa vihdoin paljastetaan mikä on pakkaaja."

 

Alussa oli maapallo, pakki ja pakkaaja. Maailman ensimmäisestä pakkaajasta kulkee mitä moninaisempia tarinoita kansan syvien rivien joukossa, mutta niiden alkuperää ja totuusarvoa ei yleensä pystytä jäljittämään. Maailman ensimmäinen, maailman paras pakkaaja on paljastanut itsensä vain neljälle ihmiselle. Nämä miehet olivat neljä suomalaista reppumatkailijaa. Ennustus heidän kohtalostaan The Onen seuraajina on kirjoitettu riimukirjaimin erään Armenialaisen talon kivijalkaan jo tuhansia vuosia sitten.

Yöjuna Pohjois-Ranskan opiskelijakaupunkiin on lähtemässä. Ovien jo sulkeutuessa junaan astuu vielä viimeinen matkustaja. Mies on rauhallinen, kiire ei seuraa hänen varjoaan. Hän on pakannut niin kauan, hän tietää ehtivänsä. Hän tietää kaiken. Hän tietää ehtimisen suhteellisuuden ja tuntee suhteellisuuden ehdottomuuden. Hänestä loistaa valo. Mies on pakannut aina, jo valmiiksi, Iggy pop on tehnyt hänestä laulun.

The One matkustaa kevyesti. Hän tietää vähemmän olevan enemmän. Hän on aina pakannut samassa asussa; t-paita, shortsit ja släpärit. Sama yksinkertaisuus pätee myös pakkiin, se on mukana vain näön ja tuliaisten vuoksi; pakiksi käy 20 litran reppu, sekin naurettavan tyhjä.

Juuri ennen nukahtamistaan The One nauttii iltapalaksi vierustoveriltaan lainaamaansa vettä. Nyt hän on jo häiriintymättömässä unessa. Aamulla, tismalleen junan pysähtyessä määränpäässään, maailman paras herää, herätyskelloa hän ei käytä. Paras nousee, kurottaa atleettisen vartalonsa äärimmilleen ja luo hymyilevän, muttei pisaraakaan ylimielisen katseen vieressä unetonta yötä kiroileviin pakkaajan alkuihin, tuleviin opetuslapsiinsa. Kun nuo untuvikot ovat vihdoin saaneet hinattua painavat rinkat selkäänsä ja astuneet aseman puolelle, tallustelee hyväntuulinen Paras jo vastaan suihkunraikkaana, litran kahvimuki kädessään vihellellen sävelmää, jonka merkityksen vain Hän voi yksin tietää. Paras tuntee aseman jo ensisilmäyksellä kuin omat taskunsa ja seireenien kutsuhymni houkuttelee paikalliset naaraat koloistaan. Näistä Hän valitsee mieleisensä. Totisesti, virkkaa tuo hieno mies ja katoaa. Väsyneet ja hikiset pojat tietävät, etteivät enää koskaan tule näkemään suurta mestaria. He ymmärtävät, että tie on vasta alussa.

Maailman parhaan pakkaajan seuraajia oli siis alun perin neljä poikaa. Nuo pojat muodostivat pakkaaja Ry:n, joka sai peräänsä pian kirjavan joukon hännystelijöitä. Pakkaajaksi ei kuitenkaan voi tulla, pakkaajaksi synnytään. Näiden poikasten oli kirjoitettu tapaavan Parhaan. Heidän tarkoituksensa on löytää kohtalonsa pakkaajina. Ymmärtääkseen tietään nämä neljä nuorukaista laativat listan pakkaajalle ominaisista luonteenpiirteistä. Tuo lista tunnetaan nykyään Pakin peruskirjana.

  1. Pakkaajan luonne on määrittelemätön.
  2. Pakkaajalla on levottomat jalat.
  3. Pakkajalla ei ole kotia, mutta pakkaaja on kotonaan kaikkialla.
  4. Pakkaajius on henkinen mielentila.
  5. Pakkaajaksi synnytään.
  6. Pakkaaja kasvattaa aina pannut.
  7. Pakkaaja rakastaa marttineita.
  8. Pakkaaja ei rakasta kala-ämmää.
  9. Pakkaaja tekee parhaan päätöksen täydellä vatsalla.
  10. Pakkaaja ui boksereissa
  11. Pakkaaja urinoi huokausten sillalta.
  12. Pakkaajalla on vain yksi oikea ystävä: Pakki.
  13. Pakki on pakkaajan pahin vihollinen.
  14. Pakkaaja kantaa vessapaperirullaansa ylpeänä.
  15. Pakkaajan teltassa ei ole keppejä.
  16. Pakkaajan trangiassa on lamppuöljyä.
  17. Pakkaaja kulkee pitkin kiskoja, mutta vaikenee lemmestä niiden kanssa.
  18. Kaikesta mitä pakkaaja on, on hän velkaa Hänelle.
  19. Pakkaaja auttaa aina pakkaajaa.
  20. Pakkaaja on kaikkien kaveri.
  21. Pakkaaja puhuu paskaa kaikista.
  22. Pakkaaja on tuomari, pyöveli, valamiehistö ja oikeuden sokea neitsyt.
  23. Pakkaaja on kovempi kuin Kruppin teräs.
  24. Pakkaaja on selviäjä.
  25. Pakkaaja on ikuinen optimisti.
  26. Pakkaaja pelkää pahinta olematta pessimisti.
  27. Pakkaaja on supliikki seuramies.
  28. Pakkaaja on aina mehuissaan.
  29. Pakkaaja on pakkaajalle veli.
  30. Pakkaaja suunnittelee aina jo seuraavaa pakkia.
  31. Pakkaaja ajaa ylpeänä varustuksella kuin varustuksella.
  32. Pakkaajan kenkä haisee.
  33. Pakkaaja laittaa kenkään deodoranttia.
  34. Pakkaaja luo aina muotia.
  35. Pakkimuoti on eri.
  36. Pakkaaja on narsisti.
  37. Pakkaaja puhuu aina pakista.
  38. Pakkaaja ottaa pakin puheeksi vaikka väkisin - pönkittääkseen valtavaa egoaan.
  39. Pakkaaja syö Hammerissa.
  40. Pakkaajan rahayksikkö on Kuna tai Pauna.
  41. Pakkaaja joutuu häpeällisiin tilanteisiin.
  42. Pakkaaja ei kunnioita kulttuureja.
  43. Pakkaaja kaipaa vuorille.
  44. Pakkaajan mieli vetää kaikille seitsemälle merelle.
  45. Simbad Merenkävijä on pakkaajan ystävä.
  46. Meri ja vuoret rauhoittavat pakkaajaa, koska ne ovat ajattomia ja pakkaaja juureton.
  47. Pakkaaja on luova.
  48. Pakkaaja puhuu paljon, tekee vähän.
  49. Pakkaaja ei kirjoita reissupäiväkirjaa.
  50. Pakkaajaa kusetetaan aina.
  51. Pakkaaja ei varaa mitään ajoissa.
  52. Pakkaaja etsii turisti-infon.
  53. Pakkaaja vihaa turisteja.
  54. Pakkaaja kuvaa itsensä teatraalisissa paikoissa.
  55. Pakkaaja ei maksa roomalaiselle.
  56. Pakkaaja puhuu syvällisiä.
  57. Pakkaajalla on aina mukana huonoa musiikkia.
  58. Pakkaaja ilahduttaa hilpeydellään.
  59. Pakkaaja laulaa missä vaan.
  60. Pakkaaja ei osaa laulaa.
  61. Pakkaaja puhuu kaikkia kieliä.
  62. Pakkaaja antaa silmät aina kun voi.
  63. Pakkaaja luulee löytävänsä itsensä pakilta.
  64. Pakki on pakkaajan ikiliikkuja.
  65. Pakkaaja on spontaani.
  66. Pakkaajan temperamentti on kovempi kuin Kruppin teräs.
  67. Pakkaajan talous on aina kuralla.
  68. Pakkaaja puhaltaa oman patjansa.
  69. Pakkaajan ja ketun yhtäläisyydet ovat moninaiset.
  70. Pakkaajaa pöhöttää usein.
  71. Pakkaaja kärsii vitamiininpuutostiloista.
  72. Pakkaajalla ei ole varaa salaattiin.
  73. Pakkaajalla ei ole suunnitelmaa eikä hän sitä tee.
  74. Pakkaajan nektari on rakkaus.
  75. Pakkaaja nauraa elämälleen, mutta turvautuu optimismiinsa.
  76. Pakkaajalla on hyvä sydän.
  77. Pakkaaja ei tyydy mihinkään.
  78. Pakkaaja rakastaa maailmaa ja maailma pakkaajaa.
  79. Pakkaaja on lukenut suurimman osan kirjoista.
  80. Pakkaaja on kotoisin maailmasta.
  81. Pakkaajan itsevarmuus on ääretöntä.
  82. Pakkaajan verbaalinen lahjakkuus on ylivertaista.
  83. Pakkaaja on aina menossa tai tulossa.
  84. Pakilla pakkaaja on maaninen, pakin loppuessa depressiivinen.
  85. Pakkaaja menee sinne minne juna vie.
  86. Pakkaaja on vapaa.
  87. Pakkaaja kertoo tarinoita.
  88. Pakkaaja ei liiemmin nuku.
  89. Pakkaajan katto on taivas.
  90. Pakkaaja ei pelaa varman päälle.
  91. Pakkaaja pelaa jassolla.
  92. Pakkaajalle järjestetään juhlat.
  93. Pakkaajaa pierettää.
  94. Pakkaaja luottaa toiston voimaan.
  95. Pakkaaja tuntee lainaukset.
  96. Pakkaaja elää elämänsä.
  97. Pakkaaja nukkuu lentokentillä ja rautatieasemilla.
  98. Pakkaaja ei tippaa.
  99. Pakkaaja löytää aina perille.
  100. Pakki selässä pakkaaja hymyilee.

 

 

Pakkaaja kiittää pakkaaja-tovereitaan yhteistyöstä Pakin peruskirjan © laatimisessa.

 

 

 


sunnuntai, 1. huhtikuu 2007

Maapallon käsikirja pakkareille

"Kahdeksas luku, jossa pakkaaja spottaa junan ja taistelee isoa ällötystä vastaan."

 

Punanaamainen ukko seisoo kadunkulmassa ja hikoilee. Ensi skannaus ei varmista tilanteen hälyttävyyttä. Hätääntyneestä ilmeestä päätellen miehellä on luultavasti turahtanut pöksyyn. Tarkemmin katsomatta saattaisi jäädä myös siihen mielikuvaan, että tämä ylänköjen soturi on herännyt tänä aamuna ilman peenistään. Totuus ei kuitenkaan ole kumpikaan, eikä tarua ihmeellisempää, kaikki on kalaa ja virtaa. Äijällä on oikeasti kädessään läskein pasuunoista, baskervillen koiran pelottaja, säkkipilli eli nahkareppu. Reppuun puhkuminen on kaikesta päätellen työlästä. Hupakon puolustukseksi on kuitenkin sanottava, ettei tämä ponnisteluistaan huolimatta ole päästänyt sitä ruskeaa tuulahdusta kilttinsä takalistoon ja kunnioittaa siis omalla, omituisella tavallaan kansallisesti merkittävää pyhän Patrikin eli Paten –päivää.

Ukko töröttää Leathin, Edinburghin työläiskaupunginosan kuuluisimman räkälän edustalla. Autuas on se, joka antaa vähästään ja siksi Mac Lean's niminen juottamo tarjoaa asiakkailleen Trainspottingista tutun Skotlannin paskaisimman hotelli helpotuksen. Pakkaaja tosin ei ole liiemmin oopium-peräpuikkojen perään ja jättääkin pöntössä suklailut muille.

Irvine Welshin kaveriksi julistautuva Tim Bell tarjoaa pakkaajalle oluen ja kertoo 80-luvun jengikahinoista Leithin ja Edinburghin nuorten välillä - Welshin nuoruudesta. Pakkaaja pokkaa oluelle, muttei usko Bellin kaloihin junienspottailutarinanluojan kanssa veljeilystä. Pakkaaja tunnistaa kalan sen nähdessään. Edinburghilaisten kanssa vihanpito sen sijaa kuulostaa hyvinkin varteenotettavalta. Leithin sataman ympärille rakentuneesta lähiöstä sikiää turhautumisen ja työttömyyden kulttuuri, johon Rentonin ja Sick Boyn aikoihin sekoittui vielä koko Britannian villeimmät heroiinimarkkinat. Jopa maailmaa rakastavaa pakkaajaa alkaisi vähitellen korveta hulppean hienostuneen ja fiinin Edinburghin rasvanaamaisen nuorison lällätellessä alueidensa rajoilla samaan aikaan, kun oman lähiön kamapäät varastavat kiltinkin pakkaaja-polon päältä.

Kiltittömästä elämästä pelästyneenä pakkaaja päättää jättää vasta pestyt vaatteet lepattelemaan kerrostalojen ikkunalaudoille Leathin savusumuiseen ilmaan ja suuntaa pitkät askeleensa kohti Edinburghin linnaa, Roope Mac Ankankin asuttamaa. Wallacen-klaanin kiltissään pelottomasti etenevä Mac Pakkaaja sivuuttaa ylväästi paikallisen pienen budjetin ravintolan, Mac Donald'sin, sanoo Ei purilaisille ja taistelee tiensä läpi vaarallisen, Princess Streetin vallanneen autoarmeijan. Pontevasti kiipeävä rohkeasydän on jo miltein linnakukkulalla, kun seuraava vihollinen iskee. Joku iskee pakkaajan nenukille omituisen malliset 3D-lasit, jotka saavat maailman vääristymään. Urhomme ei ehdi tätä käännettä pohtimaan, kun kulman takaa päälle hyökyy jo vihreä jättiläiskäärme inhottavasti karjuen. Rohkeasydän prosessoi tilanteen salamannopeasti mielessään, tarkistaa sähäkästi, ettei skottilaisen viskipullon korkki ole päässyt hukkumaan ja asiasta varmistuttuaan vetäisee miekan tupestaan.

Kaikki tämä tapahtuu alle puolessa sekunnissa ja silti turhaan. Kala on taas läsnä ja lasien pudotessa Loch Nessin hirviö paljastuu kaksiulotteiseksi representaatioksi. Turhautunut Mac Pakkaaja poistuu paikalta vähin äänin lohikäärmekengät lonksuen sivusta seuranneiden huolestuneet katseet niskassaan.

Vaikeudet jatkuvat linnanportilla. Kiusallisesta miekkailuepisodista tuskastunut antisankari tulee luetuksi rahvaan edustajaksi. Joko portti ei aukene proletariaatin edustajille tai sitten rohkeasydämen laiha lompakko osoittautuu vain liian laihaksi yhdentoista punnan pääsymaksun asettaneelle kiskuri kuninkaalle. "Aye", huutaa pakkaajaa. "They may take our lives, but they'll never take our FREEEEDOOOM", hän karjuu silmät pullistuen, viheltää hilpeitä veikkoja avukseen ja kerää vauhtia syöksyäkseen uhkarohkeasti yli vallihaudan. Viime hetkellä pupu kuitenkin palaa rohkeasydämen pöksyyn ja tajuntaan iskostuu se tosiasia, että hilpeät veikothan asuivatkin Sherwoodin metsissä. Tuskinpa veikkoset kovin nopeasti kaikelta ilakoinniltaan rientäisivät Mac Pakkaajan avuksi köyhiä puolustamaan, se läski munkki varsinkaan.

Edellisillan maanalaisen kaupungin kauhut mielessään pakkaajaa rientää siis kilttiään pidellen käpälämäkeen. Maan alta löytyisi koko Edinburghin hirvittävän historian kauheimmat noidankidutusvälineet ja pimeän taikuuden pyhätöt. Niiden avulla kuninkaan nylkeminen olisi helppoa, miettii pakkaaja havaiten samalla olonsa yhtäkkisen parantumisen. Ympärilleen katsottuaan maailmanrakastaja toteaa hakeutuneensa vaistomaisesti viilentelemään kaupungin yläpuolella kohoavan vuoren huipulle. Niin kuin ennenkin on vuorella taas pakkaajaan oma kultainen vaikutuksensa. Kiven lohkareella istuskeleva pakkaaja kierrättää katsettaan alla levittäytyvään Edinburghiin. Kaupungin kauhuista huolimatta se näyttää kauniilta. Se on varmasti kaunein euroopan pääkaupunki, jonka pakkaaja on nähnyt. Leithin sataman narkkaritkaan eivät vuorelle asti erotu. Aye, sanoo pakkaaja ja töräyttää ilmoille runsaan ja epävireisen ujelluksen ystävänsä säkkipillistä.

 

Pakkikuvia lisätty osoitteeseen www.pakkaaja.kuvablogi.com

maanantai, 26. maaliskuu 2007

Maapallon käsikirja pakkareille

"Seitsemäs luku, jossa pakkaajan "ystävät" saapuvat kaupunkiin ja Teuvo Loman löytyy"

 

Toi noin taa… meitä oli siinä neljä jätkää, semmonen aika hilpeä neljän hengen kaveriporukka, ai että ketä? No siinä oli, toi noin, Mentukki alias luonnon omat valjaat, rekku eli kuoppa, kihemiet alias kiima-kimmo ja sitten meikä, tatuoitu luihu ja laiha savolainen Mikkelistä.

Nuori Tauno Palo eli Mentukki oli kirveellä veistettyine kasvoineen vasta ehtiny jäärätä pin-koodinsa kolme kertaa väärin, kun se meidän halpaliikenteen lippulaiva, megabussi pärähti Cardiffin linnan eteen. Katottiin jätkien kanssa sitä, siis sitä linnaa ja mietittiin, et onhan saamarin iso linna sillä Hyvinkään jätkällä täällä. Toi, mietittiin, että varmaan aika paljon ehtii tässä neljän päivän aikana pyöriä näissä nähtävyyksissäkin. Meillä oli silmät aika lohkoina vähäsestä unesta ja jutilamaisesta aamupalasta niin ajateltiin, ettei se varmaan oo paha, jos mennään johonki kohottamaan pienet tervetuliaismaljat. Siinä linnan vieressä oli passelisti semmonen ruskea ovinen saluuna, jonka ikkunoihin oli teipattu apilatarroja symboloimaan sen länkkäri-mestan alkuperäisiä irkku-juuria. Me ajettiin suorilta sisään. Melkein samantien paikalle paukahti myös se Hyvinkään boheemi, joka maireasta hymystään päätellen edelleen oli, eli ja toimi siinä uskossa, että me oltiin tultu sitä moikkaamaan. Oikeestihan kaikki halus vaan lähtee matkalle, ei sen väliä minne.

Oli sitä pitkää ja laihaa kaveria ihan mukava kuitenki loppujen lopuks nähdä, vaikka eihän se mihinkään ollu muuttunu. Samat hölmöt ja omahyväiset jutut edelleen, se roisi tukka nyt oli sentään vähän kasvanu. Päätettiin kuitenkin tilata siltä tiskin takana seisovalta kuikalta lopultakin ne gebardit. Se olikin sitten se viimenen virhe. Se hölmöily ja höhöttely hirtti saman tien kiinni eikä saatu sitä loppumaan koko viikonloppuna. Toi noin, taa… eikä niitä nähtävyyksiä nyt sitten oikein kertyny, että ois voinu Pilvillekkään kertoa.

Lööv jaaritteli edelleen siitä miten Walesin pääkaupunki on muka kumartunu sen levottomien pakkaajan jalkojen juureen, kun me saavuttiin psykedeelisen violetiksi maalatulle hostellillemme. Rekku oli vinkunu meiät kaikki alistumaan taksin käyttöön. Suhari oli joko väsynyt siihen loputtomaan suomen kielen tulvaan tai sitten vaan kateellinen Mentulalle, mutta joka tapauksessa se päätti ottaa siitä kyydistään aika kovalta tuntuvan hinnan. Maksettiin siinä vaiheessa vielä kiltisti, kun eihän sitä voinut arvata, että samaisesta hintapolitiikasta tulisi tämän remmin kohdalla viikonlopun ajaksi enemmän sääntö kuin joku joka on tosi säännöllinen. Toisaalta tämä timo oli kuitenkin laiskuuttaan lukuun ottamatta siinä mielessä erittäin lunki jantteri, ettei tarjoutunut syöttämän meille jalkaansa niin kuin kollegansa vielä samaisena iltana teki.

Hostellilla mr internet otti normaalit lisämaksut ja hinnat taas vähän pompsahteli. Ei jääty sitä kuitenkaan kauaksi aikaa kiroilemaan. Tosiasia oli kuitenkin myös se, että niillä meiän maksuilla myös Lorenzo ja sen kaveri Heidi ponkaisivat viikonlopun viettoon sinne dormiin. Ei se mikään kummonen paikka ollu, mutta meille oikeestaan riittikin sängyt mieheen ja netti-yhteys Palon opintolainaa varten. Eikä niitä sänkyjä edes tarvittu ihan jokaiselle - yhteen kun mahtuu helposti kaks pitkää laihaa. Kerran me tosin herättiin, kun joku oli kuristumassa jommankumman ällöttävän irvokkaisiin, pitkiin ja täysin hallitsemattomiin muhkuraisiin raajoihin. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onneksi niitä pitkiä ja laihoja oli siellä vaan kaksi. Härskikin kuitenkin oli kaupungissa tyttöystävineen.

Toi noin taa… loppujen lopulta se oli ihan hyvä reissu, vaikka vähän jäikin hampaan koloon se kulttuuri-rasismi, jota paikallisissa ravitsemusliikkeissä ilmeisesti tavataan harrastaa. Tai siis, kyllä se nyt meillä Suomessa on niin, että jos järjestetään juhlat teemalla "mitä halusit olla pienenä" niin sinne saa sitten tulla semmoisena kun oli. Niin, että jos viisi suomalaista on halunnut olla rokkitähtiä niin ei siitä mitään meteliä tarvii nostaa, eikä ainakaan potkia pihalle, jos punkkareilla on tapana tanssia ilman paitaa. Toi noin.

Kaikille Cardiffin kävijöille voi suositella ainakin sitä saluuna, toi noin, satamassa me kanssa käytiin ja siellä oli hyvä keklutella ja Exit-yökerho, johon joku vastaantulija meidät irvokas pilke silmäkulmassa ohjasi, toimii varmasti. Ei kannata hämääntyä, jos sisään astuessa huomaakin, että tanssilattialla pojut suutelevat pojuja ja tytöt kiehnäävät toisissaan pukeutuneina morsiusmekkoihin. Klubilta löytyy nimittäin käytöstapoja opettava Teuvo Loman ja maailman nopein timo. Siis jos nopeus on ongelma.