"Seitsemäs luku, jossa pakkaajan "ystävät" saapuvat kaupunkiin ja Teuvo Loman löytyy"

Toi noin taa… meitä oli siinä neljä jätkää, semmonen aika hilpeä neljän hengen kaveriporukka, ai että ketä? No siinä oli, toi noin, Mentukki alias luonnon omat valjaat, rekku eli kuoppa, kihemiet alias kiima-kimmo ja sitten meikä, tatuoitu luihu ja laiha savolainen Mikkelistä.

Nuori Tauno Palo eli Mentukki oli kirveellä veistettyine kasvoineen vasta ehtiny jäärätä pin-koodinsa kolme kertaa väärin, kun se meidän halpaliikenteen lippulaiva, megabussi pärähti Cardiffin linnan eteen. Katottiin jätkien kanssa sitä, siis sitä linnaa ja mietittiin, et onhan saamarin iso linna sillä Hyvinkään jätkällä täällä. Toi, mietittiin, että varmaan aika paljon ehtii tässä neljän päivän aikana pyöriä näissä nähtävyyksissäkin. Meillä oli silmät aika lohkoina vähäsestä unesta ja jutilamaisesta aamupalasta niin ajateltiin, ettei se varmaan oo paha, jos mennään johonki kohottamaan pienet tervetuliaismaljat. Siinä linnan vieressä oli passelisti semmonen ruskea ovinen saluuna, jonka ikkunoihin oli teipattu apilatarroja symboloimaan sen länkkäri-mestan alkuperäisiä irkku-juuria. Me ajettiin suorilta sisään. Melkein samantien paikalle paukahti myös se Hyvinkään boheemi, joka maireasta hymystään päätellen edelleen oli, eli ja toimi siinä uskossa, että me oltiin tultu sitä moikkaamaan. Oikeestihan kaikki halus vaan lähtee matkalle, ei sen väliä minne.

Oli sitä pitkää ja laihaa kaveria ihan mukava kuitenki loppujen lopuks nähdä, vaikka eihän se mihinkään ollu muuttunu. Samat hölmöt ja omahyväiset jutut edelleen, se roisi tukka nyt oli sentään vähän kasvanu. Päätettiin kuitenkin tilata siltä tiskin takana seisovalta kuikalta lopultakin ne gebardit. Se olikin sitten se viimenen virhe. Se hölmöily ja höhöttely hirtti saman tien kiinni eikä saatu sitä loppumaan koko viikonloppuna. Toi noin, taa… eikä niitä nähtävyyksiä nyt sitten oikein kertyny, että ois voinu Pilvillekkään kertoa.

Lööv jaaritteli edelleen siitä miten Walesin pääkaupunki on muka kumartunu sen levottomien pakkaajan jalkojen juureen, kun me saavuttiin psykedeelisen violetiksi maalatulle hostellillemme. Rekku oli vinkunu meiät kaikki alistumaan taksin käyttöön. Suhari oli joko väsynyt siihen loputtomaan suomen kielen tulvaan tai sitten vaan kateellinen Mentulalle, mutta joka tapauksessa se päätti ottaa siitä kyydistään aika kovalta tuntuvan hinnan. Maksettiin siinä vaiheessa vielä kiltisti, kun eihän sitä voinut arvata, että samaisesta hintapolitiikasta tulisi tämän remmin kohdalla viikonlopun ajaksi enemmän sääntö kuin joku joka on tosi säännöllinen. Toisaalta tämä timo oli kuitenkin laiskuuttaan lukuun ottamatta siinä mielessä erittäin lunki jantteri, ettei tarjoutunut syöttämän meille jalkaansa niin kuin kollegansa vielä samaisena iltana teki.

Hostellilla mr internet otti normaalit lisämaksut ja hinnat taas vähän pompsahteli. Ei jääty sitä kuitenkaan kauaksi aikaa kiroilemaan. Tosiasia oli kuitenkin myös se, että niillä meiän maksuilla myös Lorenzo ja sen kaveri Heidi ponkaisivat viikonlopun viettoon sinne dormiin. Ei se mikään kummonen paikka ollu, mutta meille oikeestaan riittikin sängyt mieheen ja netti-yhteys Palon opintolainaa varten. Eikä niitä sänkyjä edes tarvittu ihan jokaiselle - yhteen kun mahtuu helposti kaks pitkää laihaa. Kerran me tosin herättiin, kun joku oli kuristumassa jommankumman ällöttävän irvokkaisiin, pitkiin ja täysin hallitsemattomiin muhkuraisiin raajoihin. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onneksi niitä pitkiä ja laihoja oli siellä vaan kaksi. Härskikin kuitenkin oli kaupungissa tyttöystävineen.

Toi noin taa… loppujen lopulta se oli ihan hyvä reissu, vaikka vähän jäikin hampaan koloon se kulttuuri-rasismi, jota paikallisissa ravitsemusliikkeissä ilmeisesti tavataan harrastaa. Tai siis, kyllä se nyt meillä Suomessa on niin, että jos järjestetään juhlat teemalla "mitä halusit olla pienenä" niin sinne saa sitten tulla semmoisena kun oli. Niin, että jos viisi suomalaista on halunnut olla rokkitähtiä niin ei siitä mitään meteliä tarvii nostaa, eikä ainakaan potkia pihalle, jos punkkareilla on tapana tanssia ilman paitaa. Toi noin.

Kaikille Cardiffin kävijöille voi suositella ainakin sitä saluuna, toi noin, satamassa me kanssa käytiin ja siellä oli hyvä keklutella ja Exit-yökerho, johon joku vastaantulija meidät irvokas pilke silmäkulmassa ohjasi, toimii varmasti. Ei kannata hämääntyä, jos sisään astuessa huomaakin, että tanssilattialla pojut suutelevat pojuja ja tytöt kiehnäävät toisissaan pukeutuneina morsiusmekkoihin. Klubilta löytyy nimittäin käytöstapoja opettava Teuvo Loman ja maailman nopein timo. Siis jos nopeus on ongelma.